Johdanto Pirkanmaan Mikrotietokone Mikrofanin kerhoiltaan.
Alussa oli suo, kuokka ja Cityman (teksti reposteltu ja nimi muutettu)
Alussa oli suo, kuokka ja Cityman (teksti reposteltu ja nimi muutettu)
Linkki sivulle Elias: Aikamatka 1980-
Tämä ei ole kännykän historiikki. Nokialaisilla ja siinä sivussa suomalaisilla olisi hyvinkin oikeus pitää omanaan keksintöä nimeltä kännykkä. Kännykän käyttäjien osuus on meillä suuri. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 oli 49 prosentilla 16-74 vuotiaasta väestöstä oma älypuhelin. Internetin käyttö on lisääntynyt niin, että vuonna 2012 sitä käytti 64% yleensä useita kertoja päivässä. Mahdollisuus käyttää Internetiä datapakettien avulla on kohtuullistanut liittymäkuluja. Pikemminkin yleistä kuin harvinaista on, että perheen jäsenillä on kännykkäliittymissään tai tableteissaan kelvolliseen nopeuteen pystyvä datapaketti.
Aikuisväestön kännykän monikäyttöä on varmaankin puheluiden ja tekstiviestien ohella kännykän käyttö kamerana ja sosiaalisessa mediassa mukana olo. Tärkeä käytön osa-alue on pankkipalveluiden käyttäminen. Yleinen suuntaus asiakaspalveluiden siirtämiseksi verkkoon, säästösyistä, on säästänyt kyllä myös pankkien asiakaspalvelijat tiskin takaa työnhakuun. Onhan pankkiasioiden hoitaminen verkossa toki kätevää. Välttämättömyydestä ei tässä saa hyvettä vääntämälläkään. Huomattava osa ikääntyneistä ihmisistä kaipaa aivan muuta kuin setelien kiskomista seinästä tai kömpelöä tietokoneen tai mobiililaitteen näpräämistä. Nuoriso on mobiililaitteiden käyttäjäryhmänä ihan oma porukkansa. Voisi kai jo sanoa, että kännykän monikäyttö on heille elämäntapa, eivätkä tiedä juuri mitään lankapuhelinten ajasta, saati ajasta ennen televisioita.
Nostalgialla ei taida oikein olla sijaa nykymenossa. Luulen, että on muitakin ikäpolveeni kuuluvia, jotka millään lailla vähättelemättä nykypäivän elämäntapaa, kaipaavat silloin tällöin jotain sieltä kaukaa lapsuuden ajoilta. Liitän tähän mukaan, sivujuonteena, Aaro Hellakosken runon kokoelmasta Uusi runo 1949.
Nostalgialla ei taida oikein olla sijaa nykymenossa. Luulen, että on muitakin ikäpolveeni kuuluvia, jotka millään lailla vähättelemättä nykypäivän elämäntapaa, kaipaavat silloin tällöin jotain sieltä kaukaa lapsuuden ajoilta. Liitän tähän mukaan, sivujuonteena, Aaro Hellakosken runon kokoelmasta Uusi runo 1949.
Koskia, metsää humisevaa,
polkuja, niukasti poljetuita, nevoja, joille johdattaa yksinäisiä pitkospuita.
Sinne, kantamus seljässään,
hiihtäjä häipyi maaliskuussa. Petäjän kylkeen helisevään upposi kirves illansuussa.
Keväät useat valjenneet
ovat jo siitä illasta asti, syksyn pimeän saartaneet mykkinä, henkeä salpaavasti;
parvi kurkien korkeain,
kauas vievällä taipaleellaan, tullen, mennen, on nähnyt vain kumaran hahmon kuokoksellaan,
hahmon, joka ei silmää suo
heille, ei kohota kättä, tuskansa vain vaiti juo, siitä pääsyä pyytelemättä.
Kuka on täällä, hän
tiennee kai
mitä on jättänyt seljän taaksi, tiennee, yksinäisyys sai riittää hänelle asuntomaaksi;
tiennee: täällä ei
pelloltaan
leikkaa satoa turvallista, ei eräpirtin akkunaan tuikuta pilkotus naapurista.
Aatos on vajaamittainen
erämaan äärien opastajaksi. Ihmissuru on pikkuinen täällä totena otettavaksi,
turhaa kaipaus, levottomuus,
pyyntö silmän ja korvan raton, valetta se, mitä kurjet huus, tyhjää sanasi malttamaton.
Täällä on koti vain
tyyntyneen
voimantäyteisen miehenmielen, jonka ei tiedetä peljänneen muuta kuin myrkkyä naapurin kielen.
Täällä on kosket ja
metsien maa,
polkuja, niukasti poljetuita, nevoja, joille johdattaa yksinäisiä pitkospuita,
kuikan huutoa vihlovaa,
huurua ruskeavetisten soitten, sammalta, jolle puhkeaa kyynel kirpeä karpaloitten,
harmajan pilviverkoston
lomitse päivän pilkahdusta, kunnes ylläsi kerran on yö ikiautuas, silkinmusta.
(Aaro Hellaakoski: Kokoelmasta Uusi runo 1943)
|
Olemme kulkeneet kauaksi tuosta ajasta. On selvää, että nykyajan mukava elämä on monessa suhteessa ylivertaista tuohon vanhaan verrattuna. Ikäpolveni ihmisillä on näkemyksensä myös menneestä, myös siitä, mitä emme sieltä halua palauttaa aikaamme ja elämäämme. Hyvä kysymys on, mitähän tämän päivän nuoriso aikanaan, ikääntyneenä pohtii omasta lapsuudestaan.
